Kevään ensimmäinen esineruutu

Hanna oli vailla lenkki- ynnä muuta seuraa ja niinpä suunnattiin yksissä tuumin Sipriin. Koirat vetivät yhteislaulua koko ajomatkan, ilmeisen innoissaan olivat. Suurimmat höyryt laskettiin lenkillä heti alkuun, ja kyllä ne taas juoksivatkin kuin vasikat kesälaitumelle päästessään (tai mistäs minä tiedän, ikinä en vasikoita ole nähnyt kesälaitumella tai muuallakaan...paitsi telkkarissa). Lenkin jälkeen koirat autoon ja ruudun tallaukseen. Autolta kuului taas yhteislaulua, luulivat raukat vissiin, että lähdettiin uudelle kierrokselle ilman heitä.

Turre ensin. Vähän mietittiin, miten mahtaa mennä, pitäisikö ensin ottaa helpomman kautta ja näyttää esineet, mutta vietiin kuitenkin valmiiksi ruutuun. Ongelmahan meillä ei ole esineiden etsimisessä, vaan tuomisessa. Siihen mietittiin valmiiksi toimintatapoja. Mutta kuinkas ollakaan. Armas koiruuteni etsi hyvin ja myös TOI. Kaksi esinettä ja kiitos.

Olipa taas mukavaa. Mukava oli nähdä ja muistutella mieleen, miten tuo tykkää työskentelemisestä! Ensi viikolla ukkoja etsimään, JIIHAA!

Tämä nainen marssii rintasyövän puolesta. Lähetä hänet matkaan maailman ympäri, niin että hän pääsee perille. Tee se tukeaksesi kaikkia niitä naisia, jotka ovat sairastuneet tähän vakavaan tautiin. Hän kulkee maailman ympäri – blogistaniassa! Lähetä hänet jatkamaan matkaa - paina copy-nappia nyt! Liitä kirjoitukseen ja julkaise!

Kuulumisia

Tai siis, mitään ei kuulu, mutta kirjoitettakoon sekin tänne. Jotta mahdolliset lukijat tietäisivät, että elossa kyllä ollaan, mutta mitään sen kummempaa ei olla tehty, eikä ole tapahtunut. Päivittäin lenkkeillään, ja tonneittain rapaa ja hiekkaa kannetaan sisään. "Kunnon asioita" ei olla treenattu, se orastava kipinä treenaukseen on jonnekin kadonnut, mutta enpä ole siitä stressiä ottanut, kun eikö tuo taas sieltä joskus löytyne. Ja jos ei löydy, niin ei maailma kaatune siihenkään, kun on noita sikainfluenssoja sun muita isompiakin murheita maailmassa.