Tätini Erja ja miehensä Jukka hakivat eilen pojat ja Turren kyytiin ja ajelivat porukalla mummolaan. Erja ja Jukka eivät olleet nähneet Turrea piiitkään aikaan. Turre käyttäytyi alusta pitäen oikein mallikelpoisesti ja ihastutti harviaisvieraita miellyttävällä käytöksellään. Se fakta, ettei koiraa tarvitse pitää pihalla kiinni, vaan se kestää omassa pihassa yksikseenkin, herätti ihmetystä ja ihailua. Jukka etenkin näytti aika myydyltä heti...
Mummolassa Jukka oli lenkkeillyt Turren kanssa pitkiä lenkkejä. Isomummo oli käytetty vanhassa kodissa ja Turre tietenkin toimi terapiakoirana. Pienempi mummo oli kokenut pientä vastoinkäymistä Turre-suhteessa: Äiti nauttii Turren kanssa ulkoilusta, kun sitä voi pitää irti, toisin kuin heidän omaa koiraansa. Olivat sitten aamulla lähteneet lenkille, kunnes mummo huomasi, että koira ei olekaan mukana. Oli juossut takaisin ovelle, ei hienohelma halunnut sateeseen lähteä. Äiti oli laittanut hihnaan alkumatkaksi, pääsivät siten alkuun. Mutta kuinka ollakaan, kun laski koiran irti, oli jäänyt pellon reunaan jumittamaan: "en lähe!" Koira hihnaan taas ja matka jatkui. Loppulenkki oli sitten irrallaankin jo sujunut.
Äidille soittelin päivällä ja kuulin jo huhuja, että koira meinataan dognapata Savonlinnaan...Erja ja varsinkin Jukka olivat niin ihastuneet Turreen. Puolisen tuntia sitten tulivat kuitenkin tuomaan koiraa, mutta kuinka ollakaan, auton ovet jumittivat kiinni...voivoi, pakko viedä koira mukana ;) Lupasivat lähettää oman koiransa (malamuutti) rahtina vaihdossa. Selvä salaliitto...Takaovi saatiin kuitenkin auki, ja Turre houkuteltiin takapenkin selkänojan yli pois kontista (vähän vaikeaa oli, kun Turre tietää, ettei takapenkille ryöhytä). Koira kotona siis.
Rotuinfoa sain antaa heille. Erja kyseli, että ovatko kaikki aussiet yhtä ihania, kuin Turre, vai onko Turre vaan erikoislaatuinen...no, onhan se ihan erikoisihana <3
lauantai 26. syyskuuta 2009
perjantai 25. syyskuuta 2009
Suppiksia ja kulmia
Ja taas mentiin metsään. Ahne, kun olen, ajattelin tehdä jo vähän enemmän jäljen tapaista....meni syteen tai saveen.
Selkielle, Ilomantsintien oikealle puolelle, hatelikkoon, auto parkkiin, koira tarpeille ja takaisin autoon ja tallaamaan. Tein alkuun taas kolmion, jonka kärjestä lähti jälki. Ensin suoraan, kulma vasemmalle, pätkä suoraa, ja taas kulma vasemmalle.
Jälki vanhenemaan ja suppilovahveron keruuseen ihan eri suuntaan. Hetken aikaa käveltyäni ihmettelin, missä rekku luuraa; katsahdin taaksepäin, ja siellähän se ketale pinkoi, minkä koivistaan pääsi kohti jälkeä. Sain huutaa ihan peräsuoli pitkällä, ennen kuin luovutti ja tuli takaisin. Intoa oli siis enemmän, kuin laki sallii. Sienimetsän puolelle mennessäkin loikki siihen malliin, että: " Mitä täällä on? Onko ukkoja, etinkö niitä? Vai esineitä? Tehäänhän jotain, jooko?!?!" Loikka sinne, loikka tänne. Nuuhnuuh! Sanonta "into piukkana" ruumiillistui Turressa totisesti.
Kovin kehuttava ei sienisaalis ollut, jotain kuitenkin, ja palailimme autolle. Turrelle muistui heti mieleen, että tuonne se mamma jotain teki, joten laitoin varulta hihnaan kiinni, ettei varaslähtöjä enää tulisi.
Kolmiosta meni taas vasenta rajaa pitkin kärkeen, josta kauniisti jäljelle. Kulmat otti niinikään hyvin. Miun jälkikoira... <3
Selkielle, Ilomantsintien oikealle puolelle, hatelikkoon, auto parkkiin, koira tarpeille ja takaisin autoon ja tallaamaan. Tein alkuun taas kolmion, jonka kärjestä lähti jälki. Ensin suoraan, kulma vasemmalle, pätkä suoraa, ja taas kulma vasemmalle.
Jälki vanhenemaan ja suppilovahveron keruuseen ihan eri suuntaan. Hetken aikaa käveltyäni ihmettelin, missä rekku luuraa; katsahdin taaksepäin, ja siellähän se ketale pinkoi, minkä koivistaan pääsi kohti jälkeä. Sain huutaa ihan peräsuoli pitkällä, ennen kuin luovutti ja tuli takaisin. Intoa oli siis enemmän, kuin laki sallii. Sienimetsän puolelle mennessäkin loikki siihen malliin, että: " Mitä täällä on? Onko ukkoja, etinkö niitä? Vai esineitä? Tehäänhän jotain, jooko?!?!" Loikka sinne, loikka tänne. Nuuhnuuh! Sanonta "into piukkana" ruumiillistui Turressa totisesti.
Kovin kehuttava ei sienisaalis ollut, jotain kuitenkin, ja palailimme autolle. Turrelle muistui heti mieleen, että tuonne se mamma jotain teki, joten laitoin varulta hihnaan kiinni, ettei varaslähtöjä enää tulisi.
Kolmiosta meni taas vasenta rajaa pitkin kärkeen, josta kauniisti jäljelle. Kulmat otti niinikään hyvin. Miun jälkikoira... <3
tiistai 22. syyskuuta 2009
Nenätyöskentelyä...
Ja taas tehtiin makkararuutua. Nyt tein kolmion, jonka kärjestä lähti lyhyt suora. Kävin tekemässä ruudun ensin, ja lähdimme sen jälkeen lenkille. Turre TIESI taas, että jotain on tekeillä, ja yritti väkisin päästä metsään tekemään sitä jotakin. Kierrätin herran sitten tien toista puolta reilusti metsän puolella ohi ruudun. Takaisin tullessa pudottelin esineitä sinne tänne, tuonnit sujui oikein hyvin, ei pudotellutkaan.
Ruututyöskentely oli kaunista katsottavaa. Nenä maassa tuuskutti, tosin ei malttanut koko ruutua tutkia, kun hoksasi, että tästähän lähtee jälki eteenpäin.
Vaikka tuo koira onkin sarjassamme niitä rauhallisempia (?) aussieita, löytyy metsässä virtaa ainakin riittämiin. Olen huomannut, että käskyt kannattaa antaa ihan tasaisella äänellä, suht' hiljaa, muuten ryysii niin vauhdilla, että menettää tarkkuutta. Ampaisee se vähemmälläkin innostamisella vähintäänkin tarpeeksi hommiin.
Ruututyöskentely oli kaunista katsottavaa. Nenä maassa tuuskutti, tosin ei malttanut koko ruutua tutkia, kun hoksasi, että tästähän lähtee jälki eteenpäin.
Vaikka tuo koira onkin sarjassamme niitä rauhallisempia (?) aussieita, löytyy metsässä virtaa ainakin riittämiin. Olen huomannut, että käskyt kannattaa antaa ihan tasaisella äänellä, suht' hiljaa, muuten ryysii niin vauhdilla, että menettää tarkkuutta. Ampaisee se vähemmälläkin innostamisella vähintäänkin tarpeeksi hommiin.
maanantai 21. syyskuuta 2009
M-A-K-K-A-R-A-A !!!
No niin, nyt on se kummallinen viikonloppu vietetty...ai miten niin kummallinen? No kuulkaapa tätä.
Lauantaiaamuna mamma ja muut rupesivat pakkaamaan tavaroita kasseihin ja ihan selvästi olivat johonkin lähdössä. Minä tietysti kuljin mamman kantapäillä koko ajan, jotta eivät vaan unohtaisi ottaa minua mukaan. Ja ei ne onneksi unohtaneetkaan. Arvelin, että lähdetään ajelemaan mummolaa päin, mutta eipä vaan, mentiinkin ihan väärään suuntaan...olin ihan matalana takakontissa, jotta eivät huomaisi minua, ja käskisi pois kyydistä, yhtään kun en ymmärtänyt, minne ollaan menossa....no, sitten käännyttiin Hannan tielle...mitä ihmettä??!! Ollaanhan me mamman kanssa siellä käyty tietenkin, mutta nyt oli koko lauma ja kasa tavaraa mukana...muutetaankohan me Hannan luo kaikki?
No ei. Mamma jätti minut sinne. Ihan yksin, ja lähtivät itse jatkamaan matkaa jonnekin. Yritin kyllä samalla ovenavauksella ulos, kun mamma lähti, mutta eivät luvanneet mennä. Ei sitten.
Siinä sitä sitten oltiin. Oli Hanna ja Jatsi, ja pikkupojat. Kyllähän ne oikeesti tarvitsivatkin siihen jonkun MIEHEN. Pojatkin raivaantuivat päivemmällä pois, joten jäin kahden naisen loukkuun. Hanna oli ihan jees, mutta Jatsi yritti pomotella...olen kyllä oppinut tähän ikään mennessä, että naisten pitää antaa uskoa, että ne muka määrää, pääsee paljon helpommalla. Jos ne siitä tyytyväisiksi tulee...
Marin ja Wallun kanssa käytiin lenkillä. Oli vähän outoa, kun ei oma mamma ollut mukana...
Seuraavana päivänä mentiin metsään taas. Jostain jälkitreeneistä ihmiset puhuivat, minä mitään niistä tajua. Joku oli viskonut makkaranpaloja metsään ja minun piti ne sieltä etsiä ja syödä. Höh. Liekö se sitä "jälkeä". Jos näin on, niin onpahan pöhelön hommaa. Mamman kanssa ollaan treenattu hakua, siinä sentään on joku järki: pöhelö ihminen hävittää ihtensä metsään ja minä käyn sen sieltä etsimässä. Ihan selvä juttu. Mutta samapa tuo, jos makkaraa saa.
Esineitäkin piti etsiä, olivat niitäkin pudotelleet metsään. Sen jutun minä tiedän, sitä ollaan mammankin kanssa tehty. En vaan ymmärrä, miten ihmisiltä aina tippuu kaikkea, varmaan huonot taskut tai reikiä niissä. Kaikki esineet löysin, mutta vähän tuli nootti, kun eivät pysyneet koko matkaa suussa...no hei kamaan, koittakaa itse pitää jotain ällöesineitä suussa, ei maistu hyvälle, ei.
Eilen pelattiin Jatsin kanssa palloa, mutta oisi tuomari voinut Jatsille punaista korttia vilauttaa...ei minkäänlaista huumorintajua (voi olla, että se vielä mököttää miun muista naisseikkailuista..?)! Onneksi minulla on metrin pidemmät jalat, kuin Jatsilla, sain vähän etumatkaa välillä. Sitten kuului tutun auton ääni...miun omat tuli hakemaan! Ei ne unohtaneetkaan minua ihan kokonaan! Hanna oli laittanut pihaportin kiinni, mutta ei se mitään, läpi vaikka harmaan kiven!! Ja muuten oisin mennytkin, mutta kun reikä oli pieni ja koira iso. Onneksi pääsin pakittamaan pois, ei tarvinnut rautasahaa.
Nyt olen siis taas kotona. Ja arvatkaa mitä! Mamman kanssa käytiin sitä jälki-hommaa tekemässä! Se kai hurahti siihen. Höh. Jätti minut autoon, ja kävi sillä välin tallomassa maata ja viskomassa sinne makkaraa. Sen jälkeen käytiin lenkillä ja sitten piti ne makkarat etsiä. Arvatkaapa, löytyikö....
Lauantaiaamuna mamma ja muut rupesivat pakkaamaan tavaroita kasseihin ja ihan selvästi olivat johonkin lähdössä. Minä tietysti kuljin mamman kantapäillä koko ajan, jotta eivät vaan unohtaisi ottaa minua mukaan. Ja ei ne onneksi unohtaneetkaan. Arvelin, että lähdetään ajelemaan mummolaa päin, mutta eipä vaan, mentiinkin ihan väärään suuntaan...olin ihan matalana takakontissa, jotta eivät huomaisi minua, ja käskisi pois kyydistä, yhtään kun en ymmärtänyt, minne ollaan menossa....no, sitten käännyttiin Hannan tielle...mitä ihmettä??!! Ollaanhan me mamman kanssa siellä käyty tietenkin, mutta nyt oli koko lauma ja kasa tavaraa mukana...muutetaankohan me Hannan luo kaikki?
No ei. Mamma jätti minut sinne. Ihan yksin, ja lähtivät itse jatkamaan matkaa jonnekin. Yritin kyllä samalla ovenavauksella ulos, kun mamma lähti, mutta eivät luvanneet mennä. Ei sitten.
Siinä sitä sitten oltiin. Oli Hanna ja Jatsi, ja pikkupojat. Kyllähän ne oikeesti tarvitsivatkin siihen jonkun MIEHEN. Pojatkin raivaantuivat päivemmällä pois, joten jäin kahden naisen loukkuun. Hanna oli ihan jees, mutta Jatsi yritti pomotella...olen kyllä oppinut tähän ikään mennessä, että naisten pitää antaa uskoa, että ne muka määrää, pääsee paljon helpommalla. Jos ne siitä tyytyväisiksi tulee...
Marin ja Wallun kanssa käytiin lenkillä. Oli vähän outoa, kun ei oma mamma ollut mukana...
Seuraavana päivänä mentiin metsään taas. Jostain jälkitreeneistä ihmiset puhuivat, minä mitään niistä tajua. Joku oli viskonut makkaranpaloja metsään ja minun piti ne sieltä etsiä ja syödä. Höh. Liekö se sitä "jälkeä". Jos näin on, niin onpahan pöhelön hommaa. Mamman kanssa ollaan treenattu hakua, siinä sentään on joku järki: pöhelö ihminen hävittää ihtensä metsään ja minä käyn sen sieltä etsimässä. Ihan selvä juttu. Mutta samapa tuo, jos makkaraa saa.
Esineitäkin piti etsiä, olivat niitäkin pudotelleet metsään. Sen jutun minä tiedän, sitä ollaan mammankin kanssa tehty. En vaan ymmärrä, miten ihmisiltä aina tippuu kaikkea, varmaan huonot taskut tai reikiä niissä. Kaikki esineet löysin, mutta vähän tuli nootti, kun eivät pysyneet koko matkaa suussa...no hei kamaan, koittakaa itse pitää jotain ällöesineitä suussa, ei maistu hyvälle, ei.
Eilen pelattiin Jatsin kanssa palloa, mutta oisi tuomari voinut Jatsille punaista korttia vilauttaa...ei minkäänlaista huumorintajua (voi olla, että se vielä mököttää miun muista naisseikkailuista..?)! Onneksi minulla on metrin pidemmät jalat, kuin Jatsilla, sain vähän etumatkaa välillä. Sitten kuului tutun auton ääni...miun omat tuli hakemaan! Ei ne unohtaneetkaan minua ihan kokonaan! Hanna oli laittanut pihaportin kiinni, mutta ei se mitään, läpi vaikka harmaan kiven!! Ja muuten oisin mennytkin, mutta kun reikä oli pieni ja koira iso. Onneksi pääsin pakittamaan pois, ei tarvinnut rautasahaa.
Nyt olen siis taas kotona. Ja arvatkaa mitä! Mamman kanssa käytiin sitä jälki-hommaa tekemässä! Se kai hurahti siihen. Höh. Jätti minut autoon, ja kävi sillä välin tallomassa maata ja viskomassa sinne makkaraa. Sen jälkeen käytiin lenkillä ja sitten piti ne makkarat etsiä. Arvatkaapa, löytyikö....
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Esineitä ja karhuja
On se muuten hyvä, että on fiksuja ystäviä!!!
Muutamalla edellisellä lenkillä Siprin maisemissa on sattunut karhunpaskoja polulla vastaan. Kaupunkilaistyttönä olen vaan vihellellyt ja laulellut, tuntien itseni todella tyhmäksi...jos pusikossa rapisteleekin joku marjastaja tai sienestäjä (niitä nimittäin on ihan ruuhkaksi asti nykyisin)...Hanna, tuo luova sielu, muistutti sitten puhelimessa aamulla, että mullahan on HAUKKUVA hakukoira mukana. Jotta voisihan sitä koiraa haukuttaa siellä lenkillä, kun a) se osaa käskystä haukkua ja b) se haukkuu suhteellisen kuuluvalla äänellä...kuuluu varmasti paremmin kaikille lähiseudun karhuille ja muille metsän eläville, kuin minun avuton vislailuni. Niinpä. Tuumasta toimeen. Koira haukkui hienosti ja onnellisena, kun makkaraa noin helpolla sai :) Eikä näkynyt karhuja.
Esineruutua tehtiin tämän päivän saldona. Tein sen mokan (aina pitää jotain tehdä pöhkösti), että jätin Turren autoon, ja menin tekemään ruudun heti aluksi. Koira oli sitten niin into piukkana, kun otin autosta, ettei malttanut käydä tarpeillaan ennen ruutuun menoa. Tajusi tietenkin, että jotain siellä on, kun mamma kävi yksin metsässä rämpimässä. Piippiip! Tahtoo etsimään!
Ensimmäiset esineet menikin sitten kuseskeluksi. Ja ensimmäisen esineen kun haki, tuli paluumatkalla paskahätä. Sitten hävisi se jo löydetty esine....no, hirmuisen häsläyksen kanssa nousi ne kaikki kuitenkin.
Vahingosta viisastuneena (?), ja kun Turrella riittää kantti toistoihin, vein ruutuun toisen kolmen satsin. Kaksi takarajalle ja yksi keskelle puoliväliin. Haki ensiksi molemmat takakulmissa olevat esineet, mutta kolmannen kanssa meni hankalaksi. Onneksi etsintäintoa riitti, eikä ollut kiire, niin kolmaskin nousi lopulta.
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että ensin kaikessa rauhassa koira tarpeilleen, sitten vasta ruudun tallaukseen....:)
Muutamalla edellisellä lenkillä Siprin maisemissa on sattunut karhunpaskoja polulla vastaan. Kaupunkilaistyttönä olen vaan vihellellyt ja laulellut, tuntien itseni todella tyhmäksi...jos pusikossa rapisteleekin joku marjastaja tai sienestäjä (niitä nimittäin on ihan ruuhkaksi asti nykyisin)...Hanna, tuo luova sielu, muistutti sitten puhelimessa aamulla, että mullahan on HAUKKUVA hakukoira mukana. Jotta voisihan sitä koiraa haukuttaa siellä lenkillä, kun a) se osaa käskystä haukkua ja b) se haukkuu suhteellisen kuuluvalla äänellä...kuuluu varmasti paremmin kaikille lähiseudun karhuille ja muille metsän eläville, kuin minun avuton vislailuni. Niinpä. Tuumasta toimeen. Koira haukkui hienosti ja onnellisena, kun makkaraa noin helpolla sai :) Eikä näkynyt karhuja.
Esineruutua tehtiin tämän päivän saldona. Tein sen mokan (aina pitää jotain tehdä pöhkösti), että jätin Turren autoon, ja menin tekemään ruudun heti aluksi. Koira oli sitten niin into piukkana, kun otin autosta, ettei malttanut käydä tarpeillaan ennen ruutuun menoa. Tajusi tietenkin, että jotain siellä on, kun mamma kävi yksin metsässä rämpimässä. Piippiip! Tahtoo etsimään!
Ensimmäiset esineet menikin sitten kuseskeluksi. Ja ensimmäisen esineen kun haki, tuli paluumatkalla paskahätä. Sitten hävisi se jo löydetty esine....no, hirmuisen häsläyksen kanssa nousi ne kaikki kuitenkin.
Vahingosta viisastuneena (?), ja kun Turrella riittää kantti toistoihin, vein ruutuun toisen kolmen satsin. Kaksi takarajalle ja yksi keskelle puoliväliin. Haki ensiksi molemmat takakulmissa olevat esineet, mutta kolmannen kanssa meni hankalaksi. Onneksi etsintäintoa riitti, eikä ollut kiire, niin kolmaskin nousi lopulta.
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että ensin kaikessa rauhassa koira tarpeilleen, sitten vasta ruudun tallaukseen....:)
lauantai 12. syyskuuta 2009
Naisia, naisia...
Nyt ollaan päästy asiaan...mamman kanssa kun lenkkeillään, sattuu nykyisin AINA naisia vastaan...mikäpä sen hienompaa. Kun minkäs mies luonnolleen voi. Nainen...se on jotain niin ihanaa, että silmät tuikkii tähtinä ja häntä kaartuu kauniisti ihan itsestään.
Jotain viikko sitten tuli vastaan kolme (3!) porokoiranarttua kerralla. Ihaniahan ne olivat kaikki, mutta yksi ylitse muiden. Ja sekin tykkäsi minusta, ihan selvästi. Tanssittiin ja vaikka mitä. Mamma lähti kuitenkin autolle, ja vaikka miten aattelin, että osaa se yksin mennä, oli minun pakko lopulta lähteä mamman mukaan, onhan se kuitenkin miun oma. Sydän kyllä jatkoi matkaa porokoirien mukaan...
No, eilen mentiin taas sienimietsään. Mamma ei edes huomannut, mutta minä huomasin, että Walluhan se sieltä vastaan juoksee. Mutta mitä Wallusta, kun sen porukkaan oli tällä välin lyöttäytynyt joku ihana misu <3 Te, ketkä minut tunnette, tiedätte, että olen ihan heikkona plyymerletytsyihin (Pamela <3<3)...ja plyymerleneitokainenhan sieltä tuli! Siis ihana...! Se oli kuulemma Moona nimeltään ja jo vähän kypsempi nainen, mutta mullehan se vaan sopii...Sekin tykkäsi minusta ihan selvästi (kukapa ei...), ja mukavasti lenkki menikin soidinlauluja laulellessa........ Wallu ei oikein tykännyt asioiden saamasta käänteestä, ja yritti hänkslätä välissä, mutta ei me välitetty.
Ja ensi viikonloppuna pääsen ihan yökylään naisiin....vaikka Jatsi onkin vähän vääränvärinen, on se silti miun oma Jatsi. Ja sen luokse menen lauantaina....eikähän sitä tiedä, vaikka reissulla tapaisi muitakin naisia...kun nyt ollaan makuun päästy :)
Jotain viikko sitten tuli vastaan kolme (3!) porokoiranarttua kerralla. Ihaniahan ne olivat kaikki, mutta yksi ylitse muiden. Ja sekin tykkäsi minusta, ihan selvästi. Tanssittiin ja vaikka mitä. Mamma lähti kuitenkin autolle, ja vaikka miten aattelin, että osaa se yksin mennä, oli minun pakko lopulta lähteä mamman mukaan, onhan se kuitenkin miun oma. Sydän kyllä jatkoi matkaa porokoirien mukaan...
No, eilen mentiin taas sienimietsään. Mamma ei edes huomannut, mutta minä huomasin, että Walluhan se sieltä vastaan juoksee. Mutta mitä Wallusta, kun sen porukkaan oli tällä välin lyöttäytynyt joku ihana misu <3 Te, ketkä minut tunnette, tiedätte, että olen ihan heikkona plyymerletytsyihin (Pamela <3<3)...ja plyymerleneitokainenhan sieltä tuli! Siis ihana...! Se oli kuulemma Moona nimeltään ja jo vähän kypsempi nainen, mutta mullehan se vaan sopii...Sekin tykkäsi minusta ihan selvästi (kukapa ei...), ja mukavasti lenkki menikin soidinlauluja laulellessa........ Wallu ei oikein tykännyt asioiden saamasta käänteestä, ja yritti hänkslätä välissä, mutta ei me välitetty.
Ja ensi viikonloppuna pääsen ihan yökylään naisiin....vaikka Jatsi onkin vähän vääränvärinen, on se silti miun oma Jatsi. Ja sen luokse menen lauantaina....eikähän sitä tiedä, vaikka reissulla tapaisi muitakin naisia...kun nyt ollaan makuun päästy :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)
