Jatketaan nyt sit tällä linjalla. Eli kaikenlaista taas.
Viime aikoina ollaan herätelty henkiin yhteislenkkejä Wallun (Pyrzillac´s Winniepooh) ja Marin kanssa. Turre ja Walluhan ovat lähimain samanikäisiä, ikäeroa kolme viikkoa, uroksia molemmat. Taukoa tapaamisissa oli useita kuukausia, joten alkuun hieman mietitytti, miten herrat toisiinsa suhtautuvat (en muista, olenkohan tästä jo kirjoittanut - menköön kertauksena, jos olen).
Ensimmäisellä lenkillä, mitähän siitä nyt aikaa on, Wallu muutaman kerran ärähteli Turrelle, mutta kiitos kolinapurkin ja Turren välinpitämättömän suhtautumisen ei nähnyt tarvetta jatkaa. Eilen ei minkäänlaista puhinaa tai pöhinää, pojat juoksenteli keskenään ja leikkivät omia vaanimis-/hiipimisleikkejään. Hupaisaa seurattavaa!
Yritimme mennä Kuikkalammelle, mutta TAAS oli joku vallannut meidän (!) paikan. Siirryttiin sitten suosiolla toiselle puolelle Siprintietä. Viikolla nimittäin laskeuduimme polkua alas lammelle, ja huomasimme notskipaikalla porukkaa. Ja koiria. Me laitoimme koirat kiinni, ja oletimme toistenkin tekevän niin. Eikö mitä. Nainen lähtee tulemaan kolmen irtiolevan koiran kanssa VASTAAN meitä. Mari huusi, että laita koirat kiinni. Nainen siihen vaan, että onko ne poikia vai tyttöjä? Mari: "Laita koirat kiinni!" Nainen: "Onko ne poikia vai tyttöjä?" Mari: "Laita koirat kiinni!" Lopulta nainen uskoi ja lähti autolle etsimään remmejä, H I T A A S T I.....
Niin, eilen siis siirryimme oikealle puolelle tietä. Siellä harhailimme ympäriinsä, kun suut lauloivat siihen malliin, että ei tullut kateltua, minne mennään. Mutta eipä eksytty silti. Lenkin päätteeksi otimme vähän hakutreeniä, ja hienosti meni molemmilla karvaturreilla :)
Palasimme autoille, ja kas kummaa, miun uusi luuri puuttui...koiria ei uskaltanut laittaa etsimään mokomaa, joten otimme vielä esineruudun kaksijalkaisille. Sieltähän se löytyi mättäältä The Cultin tahtiin laulaen. Välitön palkkaus jäi väliin, mutta ajelimme meille ja sitten *tsup*. Mari toimi personal trainerina, kun "laittauduin" baariin, ja hovikuskin ominaisuudessa viskasi allekirjoittaneen kaupunkiin. Yritin houkutella mukaan, mutta ei ruoja innostunut. Toisen kerran sitten.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
perjantai 21. elokuuta 2009
Yleisön pyynnöstä
Väittävät, että harvakseltaan tulee tätä blogia päivitettyä....höpöhöpö, eihän edellisestä ole kuin vähän reilu kuukausi. Kun sattuu olemaan "mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään", niin tuntuu, että ei kirjoitettavaakaan, ainakaan mainitsemisen arvoista ole. Mutta voisi kai sitä jonninjoutavaakin löpistä.
Koiralta lähtee karva. Ensin se lähti sillälailla karvoina, nyt järjettöminä tumppuina. Mikä hauskinta, ei se karvattomalta näytä edelleenkään, mistä sitä riittänee.
Kun nyt ollaan tämän kesä lusmuiltu kaikesta vähänkään järkevästä tekemisestä, niin täytyy nyt puolustautua, että ajatuksissa alkaa vähitellen olla, että vois jo jotain tehdä. Siprissä kankaita tallustaessa tuossa joku päivä mietin, että josko Hanna ja Mari koirinensa intoutuisivat hakuhommiin. Ja kas kummaa, kun naamakirjaan seuraavan kerran menin, oli Mari ehdottanut ihan sitä samaa. Tuumasta toimeen, nyt on jo kalenteriin treenit merkitty. Marin Jarnokin oli lupautunut maalimieheksi, jos arvellaan osaavan olla. No, Turrellehan ainakin tehtävä on helppo, mitään ei maalimiehen tarvitse tehdä, kunhan kestää julmetun kuuluvan haukun korvan juuressa. Voi hyvä ihme, voin jo mielessäni nähdä koiruuden ilmeet, kun rekku tajuaa, että metsässä on UKKOJA ihan HÄNTÄ VARTEN ja ne SAA HAKEA sieltä. Pikku muru pääsee toteuttamaan itseään :)
Ukkojen puuttuessa esineitä olen viskellyt. Viimeksi otin kolme, ruutua en yksikseni jaksanut tallata, vaan viskelin tavarat kulkiessa pitkin kankaita. Kaksi ensimmäistä oli helppoja esineitä (hanska, nahkalompakko), kolmas oli kovamuovinen Simpson-Marge-figuuri, noin 5cm, ja jätin sen melkoisen kauas. Hienosti Turre löysi paikalle, ja jopa mulle asti näkyi aivojen raksutus: "Tässä se on jossain, mie tiiän, mutta mikä se on....ai tuo...onkohan se...pakko olla!" ja toi hienosti. Pitänee ryhtyä harrastamaan enemmän noita einiinhelppoja-esineitä, saadaan vähän haastetta hommaan.
Kotosalla menossa on Miron preppaus koiran käskytykseen. Olen ollut huomaavinani hienoista kunnioituksen puutetta nuorimmaista kohtaan...esimerkiksi tässä eräänä iltana Miro komensi Turrea pois olohuoneesta (hänen piti päästä olkkarin mattolle tekemään kuperkeikkaa) keittiöön. Koiran kehveli ei korvaansa lotkauttanut, ennen kuin minä sanoin. Miro kun pyytää kauniisti, ei komenna....äänensävy on ihan liian anova. Nyt harjoitellaan auktoriteettia. Miro ruokkii Turren iltaisin ja teettää sillä jotain ennen sitä. Ja hienosti on edistynytkin...kontakti on upeaa, ainakin silloin kun täysi ruokakuppi on odottamassa ;)
Mitäs muuta...ai niin, ostin sitten eilen uuden luurin. Kun sitäkin kylillä puhuivat, että minua olis muka hankala saada kiinni aika ajoin. Kun jos en ole töissä ja siksi vastaamatta, saattoi käydä myös niin, että puhelin ei soinut tai jos soi, niin äänettä, tai jos soi äänen kanssa, niin pätki ja räki ja teki vaikka mitä. Jotta nyt on uusi luuri ja jos en vastaa, olen joko töissä tai sitten en löydä vastausnäppäintä...on nimittäin sen verran hieno vehje :)
Koiralta lähtee karva. Ensin se lähti sillälailla karvoina, nyt järjettöminä tumppuina. Mikä hauskinta, ei se karvattomalta näytä edelleenkään, mistä sitä riittänee.
Kun nyt ollaan tämän kesä lusmuiltu kaikesta vähänkään järkevästä tekemisestä, niin täytyy nyt puolustautua, että ajatuksissa alkaa vähitellen olla, että vois jo jotain tehdä. Siprissä kankaita tallustaessa tuossa joku päivä mietin, että josko Hanna ja Mari koirinensa intoutuisivat hakuhommiin. Ja kas kummaa, kun naamakirjaan seuraavan kerran menin, oli Mari ehdottanut ihan sitä samaa. Tuumasta toimeen, nyt on jo kalenteriin treenit merkitty. Marin Jarnokin oli lupautunut maalimieheksi, jos arvellaan osaavan olla. No, Turrellehan ainakin tehtävä on helppo, mitään ei maalimiehen tarvitse tehdä, kunhan kestää julmetun kuuluvan haukun korvan juuressa. Voi hyvä ihme, voin jo mielessäni nähdä koiruuden ilmeet, kun rekku tajuaa, että metsässä on UKKOJA ihan HÄNTÄ VARTEN ja ne SAA HAKEA sieltä. Pikku muru pääsee toteuttamaan itseään :)
Ukkojen puuttuessa esineitä olen viskellyt. Viimeksi otin kolme, ruutua en yksikseni jaksanut tallata, vaan viskelin tavarat kulkiessa pitkin kankaita. Kaksi ensimmäistä oli helppoja esineitä (hanska, nahkalompakko), kolmas oli kovamuovinen Simpson-Marge-figuuri, noin 5cm, ja jätin sen melkoisen kauas. Hienosti Turre löysi paikalle, ja jopa mulle asti näkyi aivojen raksutus: "Tässä se on jossain, mie tiiän, mutta mikä se on....ai tuo...onkohan se...pakko olla!" ja toi hienosti. Pitänee ryhtyä harrastamaan enemmän noita einiinhelppoja-esineitä, saadaan vähän haastetta hommaan.
Kotosalla menossa on Miron preppaus koiran käskytykseen. Olen ollut huomaavinani hienoista kunnioituksen puutetta nuorimmaista kohtaan...esimerkiksi tässä eräänä iltana Miro komensi Turrea pois olohuoneesta (hänen piti päästä olkkarin mattolle tekemään kuperkeikkaa) keittiöön. Koiran kehveli ei korvaansa lotkauttanut, ennen kuin minä sanoin. Miro kun pyytää kauniisti, ei komenna....äänensävy on ihan liian anova. Nyt harjoitellaan auktoriteettia. Miro ruokkii Turren iltaisin ja teettää sillä jotain ennen sitä. Ja hienosti on edistynytkin...kontakti on upeaa, ainakin silloin kun täysi ruokakuppi on odottamassa ;)
Mitäs muuta...ai niin, ostin sitten eilen uuden luurin. Kun sitäkin kylillä puhuivat, että minua olis muka hankala saada kiinni aika ajoin. Kun jos en ole töissä ja siksi vastaamatta, saattoi käydä myös niin, että puhelin ei soinut tai jos soi, niin äänettä, tai jos soi äänen kanssa, niin pätki ja räki ja teki vaikka mitä. Jotta nyt on uusi luuri ja jos en vastaa, olen joko töissä tai sitten en löydä vastausnäppäintä...on nimittäin sen verran hieno vehje :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)
