Kuulumisia

Hiljaiseloa ollaan vietetty, ihan perussettiä. Tänään fiilikset vähän huonot....lähdetään tunnin päästä käymään Kivuttomalla näytillä. Syy:

Turre oli toissailtana Pasin kanssa metsässä hypännyt jonkun puun, tms. yli, ja ulahtanut alas tullessa. Pasi oli heti tutkinut koiran, eikä missään jälkiä, ei aristusta. Eilen lenkille lähtiessä hyppäsi huonosti takakonttiin, vähän ravisti oikeaa takasta. Lenkillä ei mitään, ei onnu, ravaa/laukkaa. Minäkin tutkin ja palpoin kintut varpaista lonkkiin, ei arista mistään. Tänään lenkiltä tullessa ei sitten suostunut hyppäämään takakonttiin ollenkaan. Ja ehkä vähän tavallista vaisumpi on muutenkin.


Luulen (toivon!), että kinttu on vaan revähtänyt/venähtänyt, ja korjaantuu ajan kanssa, mutta ihan oman mielenterveyden kannalta käydään kopeloituttamassa asiantuntijalla.

edit klo 15.37..
nyt on mieli paljon rauhallisempi :) Martina juoksutti ensin Turrea pihalla, sit kopeloi jokaikisen varpaan ja siitä ylöspäin, selän nikama nikamalta...missään ei tunnu turvotusta, eikä koira aristanut mistään. Oli samoilla linjoilla mun kanssa, että lienee venäyttänyt jonkun kohdan. Vähän rauhaisampaa menoa nyt, ja jos ei rupee korjaantumaan, mietitään sit uusiksi.

Hakumetsässä

Tämä kesä meni hakuhommien(-kin, kuten kaiken muunkin "järjellisen" tekemisen) suhteen ihan puihin, kun ei alusta alkaen päästy treeneihin mukaan. Jäi sitten väliin koko homma.

Eilen ex tempore lähdettiin Hannan ja Jatsin, sekä Sonjan ja Essin kanssa kokeilemaan, vieläkö muistissa on mitään. Ajelimme Sipriin, lammen vastapäätä tien oikealle puolelle. Keskilinjana toimi vanhan metsäautotien pohja, joka muuttui tuonnempana poluksi. Vasemmalla oli paikoin hyvin tiheää kuusikkoa, välissä tien ylitys, ja oikealla mäntykangasta, samoin tienylitys. Tuulta ei lainkaan.

Turre otettiin töihin ensimmäisenä, ettei poikarukalla ainakaan Essin hajut sotkisi työskentelyä :) Oikealle etukulmaan ukko, joka sitten siirtyi kolmanneksi ukoksi eteenpäin, ja vasemmalle tiheikköön keskivaiheille. Ensimmäiselle ukolle lähetys vähän tökki. Ensin karkasi takaisin keskilinjalle; tuli käskystä takaisin. Menin muutaman metrin metsään päin lähettämään, ja nyt onnistui. Kauniisti teki töitä laajassa kaaressa, kunnes sai hajun ukosta. Ja sitten kävi niinkuin olin arvelutkin: "Höh? Ei tää ole Ukko, täähän on HANNA!" Vähän aikaa koira ihmetteli, että missäs se ukko sitten on, kunnes hyväksyi, että kai Hanna sitten oli se etsittävä ukko, ja alkoi haukkua :)

Toiselle ukolle vasemmalle lähetys ok, mutta teki jostain syystä tyhjän piston, vaikka oli käynyt Sonjan luona pyörähtämässä....Toisella lähetyksellä ilmaisi ukon. Kolmas ukko meni ok.

Ongelmana eilen oli (kuten joskus aiemminkin) se, että Turre lopettaa ilmaisun liian aikaisin, kun minä tulen paikalle, ilman lupaa. Sitäpä vahvistamaan siis.

Kokonaisuudessaan olin todella tyytyväinen, kun ottaa huomioon, ettei koko kesänä ole tehty mitään. Tämä oli muistini mukaan ainoa kolmen ukon harjoitus. Eikähän takana ole kuin yhden (toissa-)kesän harjoittelu. Koira pysyy hallinnassa metsässä hyvin...alueelle tullessa vauhtia on liian kanssa, menee kuin höyryjuna, mutta kun päästään metsään töihin, loppuu se kauhea hösellys. Keskilinjalle paluu ukoilta tapahtuu rauhallisesti.

Turre ihastui Essiin aivan totaalisesti, tunne oli tosin molemminpuolinen <3 Jatsi-rukka jäi taas täysin statistin rooliin, kun Casanova esitti lemmentanssejaan ihanaiselle... ;)

Vähän asiaakin

Eilen keskustelimme töissä monenlaista koira-asiaa. Juttu lähti liikkeelle kollegan ongelmista seuraamisessa...tai hän osannee seurata, mutta koira ei oikein. Tuli sitten pohdittua useammankin koiran, myös allekirjoittaneen, ongelmia ja haasteita. Meidän ongelmahan on ihan yksinkertaisuudessaan järjestelmällisen treenauksen puute, joka johtuu aivan ohjaajasta, eikä koiran vika millään lailla. Helppohan se on pistää koiran syyksi..."ei nouse kunnolla, ei innostu, ei sitä, ei tätä"...Jonkun piston sydämeeni vissiin sain, kun tänään pikkuisen innostuin "treenaamaan".

Ensin metsään, tallasin esineruudun, ja tein lyhyen jäljen. Sitten lenkille. Lenkin jälkeen esineet. Liikaa intoa oli aluksi, juoksi esineeltä toiselta huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Ärähdin, ja alkoipa esineet tulla mullekin asti. Kaikki kolme nousi hyvin, eikä pudottanut kuin yhden esineen kerran matkalla. Jälki meni sitten sinne ja syvälle. Ei se ehkä kuitenkaan sitten ole meidän laji...ihanko tosi :) Liikaa vauhtia, liikaa virtaa. Haussa on kuitenkin vauhtia ihan eri tavalla ja ihmisen etsiminen motivoi tarkempaan työskentelyyn.

Kotiin tultua vaihdoin vielä lukkopannan kaulaan ja otimme omalla pihalla tottista. Eilen kuvailin työkavereille Turrea, että sille pitää olla vähän "bitch", tarpeeksi "kova", niin alkaa tekemisen intoa näkyä. Puhekuplassa pään päällä lukee: "Oih, mamma on tosissaan! Jes!" Lie sama fiilis, kuin tarpeeksi ärhäköitä narttukoiria kohdatessa, sydämenkuvat Turrella silmissä, kun sattuu vähän kovempi luu vastaan... ;)
Ja hyvin se teki.
Kontakti kohdallaan, jäävät liikkeet sujui, luoksetulo, no, siinähän ei koskaan mitään ongelmaa ole ollutkaan. Vähän pyrki edistämään seuraamisessa, mutta kontakti korvasi.

Summa summarum. Voisihan sitä vähän useammin tehdä jotain "järkevää". Sitten jos saisin tuon miespuolisen kaksijalkaisen koulittua, voisivat ehkä joskus mennä johonkin kokeeseenkin. Minusta siihen ei ole... :(

Joskus joutuu alistumaan...

Kid...eikun Dognappausyritys

Tätini Erja ja miehensä Jukka hakivat eilen pojat ja Turren kyytiin ja ajelivat porukalla mummolaan. Erja ja Jukka eivät olleet nähneet Turrea piiitkään aikaan. Turre käyttäytyi alusta pitäen oikein mallikelpoisesti ja ihastutti harviaisvieraita miellyttävällä käytöksellään. Se fakta, ettei koiraa tarvitse pitää pihalla kiinni, vaan se kestää omassa pihassa yksikseenkin, herätti ihmetystä ja ihailua. Jukka etenkin näytti aika myydyltä heti...

Mummolassa Jukka oli lenkkeillyt Turren kanssa pitkiä lenkkejä. Isomummo oli käytetty vanhassa kodissa ja Turre tietenkin toimi terapiakoirana. Pienempi mummo oli kokenut pientä vastoinkäymistä Turre-suhteessa: Äiti nauttii Turren kanssa ulkoilusta, kun sitä voi pitää irti, toisin kuin heidän omaa koiraansa. Olivat sitten aamulla lähteneet lenkille, kunnes mummo huomasi, että koira ei olekaan mukana. Oli juossut takaisin ovelle, ei hienohelma halunnut sateeseen lähteä. Äiti oli laittanut hihnaan alkumatkaksi, pääsivät siten alkuun. Mutta kuinka ollakaan, kun laski koiran irti, oli jäänyt pellon reunaan jumittamaan: "en lähe!" Koira hihnaan taas ja matka jatkui. Loppulenkki oli sitten irrallaankin jo sujunut.

Äidille soittelin päivällä ja kuulin jo huhuja, että koira meinataan dognapata Savonlinnaan...Erja ja varsinkin Jukka olivat niin ihastuneet Turreen. Puolisen tuntia sitten tulivat kuitenkin tuomaan koiraa, mutta kuinka ollakaan, auton ovet jumittivat kiinni...voivoi, pakko viedä koira mukana ;) Lupasivat lähettää oman koiransa (malamuutti) rahtina vaihdossa. Selvä salaliitto...Takaovi saatiin kuitenkin auki, ja Turre houkuteltiin takapenkin selkänojan yli pois kontista (vähän vaikeaa oli, kun Turre tietää, ettei takapenkille ryöhytä). Koira kotona siis.

Rotuinfoa sain antaa heille. Erja kyseli, että ovatko kaikki aussiet yhtä ihania, kuin Turre, vai onko Turre vaan erikoislaatuinen...no, onhan se ihan erikoisihana <3

Suppiksia ja kulmia

Ja taas mentiin metsään. Ahne, kun olen, ajattelin tehdä jo vähän enemmän jäljen tapaista....meni syteen tai saveen.

Selkielle, Ilomantsintien oikealle puolelle, hatelikkoon, auto parkkiin, koira tarpeille ja takaisin autoon ja tallaamaan. Tein alkuun taas kolmion, jonka kärjestä lähti jälki. Ensin suoraan, kulma vasemmalle, pätkä suoraa, ja taas kulma vasemmalle.

Jälki vanhenemaan ja suppilovahveron keruuseen ihan eri suuntaan. Hetken aikaa käveltyäni ihmettelin, missä rekku luuraa; katsahdin taaksepäin, ja siellähän se ketale pinkoi, minkä koivistaan pääsi kohti jälkeä. Sain huutaa ihan peräsuoli pitkällä, ennen kuin luovutti ja tuli takaisin. Intoa oli siis enemmän, kuin laki sallii. Sienimetsän puolelle mennessäkin loikki siihen malliin, että: " Mitä täällä on? Onko ukkoja, etinkö niitä? Vai esineitä? Tehäänhän jotain, jooko?!?!" Loikka sinne, loikka tänne. Nuuhnuuh! Sanonta "into piukkana" ruumiillistui Turressa totisesti.

Kovin kehuttava ei sienisaalis ollut, jotain kuitenkin, ja palailimme autolle. Turrelle muistui heti mieleen, että tuonne se mamma jotain teki, joten laitoin varulta hihnaan kiinni, ettei varaslähtöjä enää tulisi.

Kolmiosta meni taas vasenta rajaa pitkin kärkeen, josta kauniisti jäljelle. Kulmat otti niinikään hyvin. Miun jälkikoira... <3

Nenätyöskentelyä...

Ja taas tehtiin makkararuutua. Nyt tein kolmion, jonka kärjestä lähti lyhyt suora. Kävin tekemässä ruudun ensin, ja lähdimme sen jälkeen lenkille. Turre TIESI taas, että jotain on tekeillä, ja yritti väkisin päästä metsään tekemään sitä jotakin. Kierrätin herran sitten tien toista puolta reilusti metsän puolella ohi ruudun. Takaisin tullessa pudottelin esineitä sinne tänne, tuonnit sujui oikein hyvin, ei pudotellutkaan.

Ruututyöskentely oli kaunista katsottavaa. Nenä maassa tuuskutti, tosin ei malttanut koko ruutua tutkia, kun hoksasi, että tästähän lähtee jälki eteenpäin.

Vaikka tuo koira onkin sarjassamme niitä rauhallisempia (?) aussieita, löytyy metsässä virtaa ainakin riittämiin. Olen huomannut, että käskyt kannattaa antaa ihan tasaisella äänellä, suht' hiljaa, muuten ryysii niin vauhdilla, että menettää tarkkuutta. Ampaisee se vähemmälläkin innostamisella vähintäänkin tarpeeksi hommiin.

M-A-K-K-A-R-A-A !!!

No niin, nyt on se kummallinen viikonloppu vietetty...ai miten niin kummallinen? No kuulkaapa tätä.

Lauantaiaamuna mamma ja muut rupesivat pakkaamaan tavaroita kasseihin ja ihan selvästi olivat johonkin lähdössä. Minä tietysti kuljin mamman kantapäillä koko ajan, jotta eivät vaan unohtaisi ottaa minua mukaan. Ja ei ne onneksi unohtaneetkaan. Arvelin, että lähdetään ajelemaan mummolaa päin, mutta eipä vaan, mentiinkin ihan väärään suuntaan...olin ihan matalana takakontissa, jotta eivät huomaisi minua, ja käskisi pois kyydistä, yhtään kun en ymmärtänyt, minne ollaan menossa....no, sitten käännyttiin Hannan tielle...mitä ihmettä??!! Ollaanhan me mamman kanssa siellä käyty tietenkin, mutta nyt oli koko lauma ja kasa tavaraa mukana...muutetaankohan me Hannan luo kaikki?

No ei. Mamma jätti minut sinne. Ihan yksin, ja lähtivät itse jatkamaan matkaa jonnekin. Yritin kyllä samalla ovenavauksella ulos, kun mamma lähti, mutta eivät luvanneet mennä. Ei sitten.

Siinä sitä sitten oltiin. Oli Hanna ja Jatsi, ja pikkupojat. Kyllähän ne oikeesti tarvitsivatkin siihen jonkun MIEHEN. Pojatkin raivaantuivat päivemmällä pois, joten jäin kahden naisen loukkuun. Hanna oli ihan jees, mutta Jatsi yritti pomotella...olen kyllä oppinut tähän ikään mennessä, että naisten pitää antaa uskoa, että ne muka määrää, pääsee paljon helpommalla. Jos ne siitä tyytyväisiksi tulee...

Marin ja Wallun kanssa käytiin lenkillä. Oli vähän outoa, kun ei oma mamma ollut mukana...

Seuraavana päivänä mentiin metsään taas. Jostain jälkitreeneistä ihmiset puhuivat, minä mitään niistä tajua. Joku oli viskonut makkaranpaloja metsään ja minun piti ne sieltä etsiä ja syödä. Höh. Liekö se sitä "jälkeä". Jos näin on, niin onpahan pöhelön hommaa. Mamman kanssa ollaan treenattu hakua, siinä sentään on joku järki: pöhelö ihminen hävittää ihtensä metsään ja minä käyn sen sieltä etsimässä. Ihan selvä juttu. Mutta samapa tuo, jos makkaraa saa.

Esineitäkin piti etsiä, olivat niitäkin pudotelleet metsään. Sen jutun minä tiedän, sitä ollaan mammankin kanssa tehty. En vaan ymmärrä, miten ihmisiltä aina tippuu kaikkea, varmaan huonot taskut tai reikiä niissä. Kaikki esineet löysin, mutta vähän tuli nootti, kun eivät pysyneet koko matkaa suussa...no hei kamaan, koittakaa itse pitää jotain ällöesineitä suussa, ei maistu hyvälle, ei.

Eilen pelattiin Jatsin kanssa palloa, mutta oisi tuomari voinut Jatsille punaista korttia vilauttaa...ei minkäänlaista huumorintajua (voi olla, että se vielä mököttää miun muista naisseikkailuista..?)! Onneksi minulla on metrin pidemmät jalat, kuin Jatsilla, sain vähän etumatkaa välillä. Sitten kuului tutun auton ääni...miun omat tuli hakemaan! Ei ne unohtaneetkaan minua ihan kokonaan! Hanna oli laittanut pihaportin kiinni, mutta ei se mitään, läpi vaikka harmaan kiven!! Ja muuten oisin mennytkin, mutta kun reikä oli pieni ja koira iso. Onneksi pääsin pakittamaan pois, ei tarvinnut rautasahaa.

Nyt olen siis taas kotona. Ja arvatkaa mitä! Mamman kanssa käytiin sitä jälki-hommaa tekemässä! Se kai hurahti siihen. Höh. Jätti minut autoon, ja kävi sillä välin tallomassa maata ja viskomassa sinne makkaraa. Sen jälkeen käytiin lenkillä ja sitten piti ne makkarat etsiä. Arvatkaapa, löytyikö....

Esineitä ja karhuja

On se muuten hyvä, että on fiksuja ystäviä!!!

Muutamalla edellisellä lenkillä Siprin maisemissa on sattunut karhunpaskoja polulla vastaan. Kaupunkilaistyttönä olen vaan vihellellyt ja laulellut, tuntien itseni todella tyhmäksi...jos pusikossa rapisteleekin joku marjastaja tai sienestäjä (niitä nimittäin on ihan ruuhkaksi asti nykyisin)...Hanna, tuo luova sielu, muistutti sitten puhelimessa aamulla, että mullahan on HAUKKUVA hakukoira mukana. Jotta voisihan sitä koiraa haukuttaa siellä lenkillä, kun a) se osaa käskystä haukkua ja b) se haukkuu suhteellisen kuuluvalla äänellä...kuuluu varmasti paremmin kaikille lähiseudun karhuille ja muille metsän eläville, kuin minun avuton vislailuni. Niinpä. Tuumasta toimeen. Koira haukkui hienosti ja onnellisena, kun makkaraa noin helpolla sai :) Eikä näkynyt karhuja.


Esineruutua tehtiin tämän päivän saldona. Tein sen mokan (aina pitää jotain tehdä pöhkösti), että jätin Turren autoon, ja menin tekemään ruudun heti aluksi. Koira oli sitten niin into piukkana, kun otin autosta, ettei malttanut käydä tarpeillaan ennen ruutuun menoa. Tajusi tietenkin, että jotain siellä on, kun mamma kävi yksin metsässä rämpimässä. Piippiip! Tahtoo etsimään!

Ensimmäiset esineet menikin sitten kuseskeluksi. Ja ensimmäisen esineen kun haki, tuli paluumatkalla paskahätä. Sitten hävisi se jo löydetty esine....no, hirmuisen häsläyksen kanssa nousi ne kaikki kuitenkin.

Vahingosta viisastuneena (?), ja kun Turrella riittää kantti toistoihin, vein ruutuun toisen kolmen satsin. Kaksi takarajalle ja yksi keskelle puoliväliin. Haki ensiksi molemmat takakulmissa olevat esineet, mutta kolmannen kanssa meni hankalaksi. Onneksi etsintäintoa riitti, eikä ollut kiire, niin kolmaskin nousi lopulta.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että ensin kaikessa rauhassa koira tarpeilleen, sitten vasta ruudun tallaukseen....:)

Naisia, naisia...

Nyt ollaan päästy asiaan...mamman kanssa kun lenkkeillään, sattuu nykyisin AINA naisia vastaan...mikäpä sen hienompaa. Kun minkäs mies luonnolleen voi. Nainen...se on jotain niin ihanaa, että silmät tuikkii tähtinä ja häntä kaartuu kauniisti ihan itsestään.
Jotain viikko sitten tuli vastaan kolme (3!) porokoiranarttua kerralla. Ihaniahan ne olivat kaikki, mutta yksi ylitse muiden. Ja sekin tykkäsi minusta, ihan selvästi. Tanssittiin ja vaikka mitä. Mamma lähti kuitenkin autolle, ja vaikka miten aattelin, että osaa se yksin mennä, oli minun pakko lopulta lähteä mamman mukaan, onhan se kuitenkin miun oma. Sydän kyllä jatkoi matkaa porokoirien mukaan...


No, eilen mentiin taas sienimietsään. Mamma ei edes huomannut, mutta minä huomasin, että Walluhan se sieltä vastaan juoksee. Mutta mitä Wallusta, kun sen porukkaan oli tällä välin lyöttäytynyt joku ihana misu <3 Te, ketkä minut tunnette, tiedätte, että olen ihan heikkona plyymerletytsyihin (Pamela <3<3)...ja plyymerleneitokainenhan sieltä tuli! Siis ihana...! Se oli kuulemma Moona nimeltään ja jo vähän kypsempi nainen, mutta mullehan se vaan sopii...Sekin tykkäsi minusta ihan selvästi (kukapa ei...), ja mukavasti lenkki menikin soidinlauluja laulellessa........ Wallu ei oikein tykännyt asioiden saamasta käänteestä, ja yritti hänkslätä välissä, mutta ei me välitetty.

Ja ensi viikonloppuna pääsen ihan yökylään naisiin....vaikka Jatsi onkin vähän vääränvärinen, on se silti miun oma Jatsi. Ja sen luokse menen lauantaina....eikähän sitä tiedä, vaikka reissulla tapaisi muitakin naisia...kun nyt ollaan makuun päästy :)

Hupatusta

Jatketaan nyt sit tällä linjalla. Eli kaikenlaista taas.

Viime aikoina ollaan herätelty henkiin yhteislenkkejä Wallun (Pyrzillac´s Winniepooh) ja Marin kanssa. Turre ja Walluhan ovat lähimain samanikäisiä, ikäeroa kolme viikkoa, uroksia molemmat. Taukoa tapaamisissa oli useita kuukausia, joten alkuun hieman mietitytti, miten herrat toisiinsa suhtautuvat (en muista, olenkohan tästä jo kirjoittanut - menköön kertauksena, jos olen).

Ensimmäisellä lenkillä, mitähän siitä nyt aikaa on, Wallu muutaman kerran ärähteli Turrelle, mutta kiitos kolinapurkin ja Turren välinpitämättömän suhtautumisen ei nähnyt tarvetta jatkaa. Eilen ei minkäänlaista puhinaa tai pöhinää, pojat juoksenteli keskenään ja leikkivät omia vaanimis-/hiipimisleikkejään. Hupaisaa seurattavaa!

Yritimme mennä Kuikkalammelle, mutta TAAS oli joku vallannut meidän (!) paikan. Siirryttiin sitten suosiolla toiselle puolelle Siprintietä. Viikolla nimittäin laskeuduimme polkua alas lammelle, ja huomasimme notskipaikalla porukkaa. Ja koiria. Me laitoimme koirat kiinni, ja oletimme toistenkin tekevän niin. Eikö mitä. Nainen lähtee tulemaan kolmen irtiolevan koiran kanssa VASTAAN meitä. Mari huusi, että laita koirat kiinni. Nainen siihen vaan, että onko ne poikia vai tyttöjä? Mari: "Laita koirat kiinni!" Nainen: "Onko ne poikia vai tyttöjä?" Mari: "Laita koirat kiinni!" Lopulta nainen uskoi ja lähti autolle etsimään remmejä, H I T A A S T I.....

Niin, eilen siis siirryimme oikealle puolelle tietä. Siellä harhailimme ympäriinsä, kun suut lauloivat siihen malliin, että ei tullut kateltua, minne mennään. Mutta eipä eksytty silti. Lenkin päätteeksi otimme vähän hakutreeniä, ja hienosti meni molemmilla karvaturreilla :)

Palasimme autoille, ja kas kummaa, miun uusi luuri puuttui...koiria ei uskaltanut laittaa etsimään mokomaa, joten otimme vielä esineruudun kaksijalkaisille. Sieltähän se löytyi mättäältä The Cultin tahtiin laulaen. Välitön palkkaus jäi väliin, mutta ajelimme meille ja sitten *tsup*. Mari toimi personal trainerina, kun "laittauduin" baariin, ja hovikuskin ominaisuudessa viskasi allekirjoittaneen kaupunkiin. Yritin houkutella mukaan, mutta ei ruoja innostunut. Toisen kerran sitten.

Yleisön pyynnöstä

Väittävät, että harvakseltaan tulee tätä blogia päivitettyä....höpöhöpö, eihän edellisestä ole kuin vähän reilu kuukausi. Kun sattuu olemaan "mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään", niin tuntuu, että ei kirjoitettavaakaan, ainakaan mainitsemisen arvoista ole. Mutta voisi kai sitä jonninjoutavaakin löpistä.

Koiralta lähtee karva. Ensin se lähti sillälailla karvoina, nyt järjettöminä tumppuina. Mikä hauskinta, ei se karvattomalta näytä edelleenkään, mistä sitä riittänee.

Kun nyt ollaan tämän kesä lusmuiltu kaikesta vähänkään järkevästä tekemisestä, niin täytyy nyt puolustautua, että ajatuksissa alkaa vähitellen olla, että vois jo jotain tehdä. Siprissä kankaita tallustaessa tuossa joku päivä mietin, että josko Hanna ja Mari koirinensa intoutuisivat hakuhommiin. Ja kas kummaa, kun naamakirjaan seuraavan kerran menin, oli Mari ehdottanut ihan sitä samaa. Tuumasta toimeen, nyt on jo kalenteriin treenit merkitty. Marin Jarnokin oli lupautunut maalimieheksi, jos arvellaan osaavan olla. No, Turrellehan ainakin tehtävä on helppo, mitään ei maalimiehen tarvitse tehdä, kunhan kestää julmetun kuuluvan haukun korvan juuressa. Voi hyvä ihme, voin jo mielessäni nähdä koiruuden ilmeet, kun rekku tajuaa, että metsässä on UKKOJA ihan HÄNTÄ VARTEN ja ne SAA HAKEA sieltä. Pikku muru pääsee toteuttamaan itseään :)

Ukkojen puuttuessa esineitä olen viskellyt. Viimeksi otin kolme, ruutua en yksikseni jaksanut tallata, vaan viskelin tavarat kulkiessa pitkin kankaita. Kaksi ensimmäistä oli helppoja esineitä (hanska, nahkalompakko), kolmas oli kovamuovinen Simpson-Marge-figuuri, noin 5cm, ja jätin sen melkoisen kauas. Hienosti Turre löysi paikalle, ja jopa mulle asti näkyi aivojen raksutus: "Tässä se on jossain, mie tiiän, mutta mikä se on....ai tuo...onkohan se...pakko olla!" ja toi hienosti. Pitänee ryhtyä harrastamaan enemmän noita einiinhelppoja-esineitä, saadaan vähän haastetta hommaan.

Kotosalla menossa on Miron preppaus koiran käskytykseen. Olen ollut huomaavinani hienoista kunnioituksen puutetta nuorimmaista kohtaan...esimerkiksi tässä eräänä iltana Miro komensi Turrea pois olohuoneesta (hänen piti päästä olkkarin mattolle tekemään kuperkeikkaa) keittiöön. Koiran kehveli ei korvaansa lotkauttanut, ennen kuin minä sanoin. Miro kun pyytää kauniisti, ei komenna....äänensävy on ihan liian anova. Nyt harjoitellaan auktoriteettia. Miro ruokkii Turren iltaisin ja teettää sillä jotain ennen sitä. Ja hienosti on edistynytkin...kontakti on upeaa, ainakin silloin kun täysi ruokakuppi on odottamassa ;)

Mitäs muuta...ai niin, ostin sitten eilen uuden luurin. Kun sitäkin kylillä puhuivat, että minua olis muka hankala saada kiinni aika ajoin. Kun jos en ole töissä ja siksi vastaamatta, saattoi käydä myös niin, että puhelin ei soinut tai jos soi, niin äänettä, tai jos soi äänen kanssa, niin pätki ja räki ja teki vaikka mitä. Jotta nyt on uusi luuri ja jos en vastaa, olen joko töissä tai sitten en löydä vastausnäppäintä...on nimittäin sen verran hieno vehje :)

Kauneudenhoitoa ja odotusta

Kaksi viikkoa ollaan oltu keskenämme. Pasi ja pojat ovat olleet perinteisellä kalareissulla Norjassa, laskeutuvat parhaillaan Suomea alaspäin. Koirarukkaa kiusailin, ei tarvii sanoa, kuin että isi on tulossa, Jiri ja Miro on tulossa, niin menee jo toiveikkaana luu suussa ovelle tuijottamaan...muutamien tuntien päästä odotus palkitaankin...voi sitä ilon määrää, mikä on tiedossa. Saas nähdä, mitenkä moneen solmuun se menee ;)

Harjasin Turren pihalla joutessani. Jos olis kamera kotona, olisin ottanut saaliista kuvan, tuli nimittäin sellainen kasa karvaa viidessä minuutissa, että sillä vaatettaisi pienen kylän. Vielä sitä jäikin. Turrella on lonkkien sivun karva muuttumassa ruskeaksi, ainakin siltä se nyt näyttää. Mustaa on vain karvojen päissä. Kummallista.

Ja kuriositeettina ilmoitettakoon, että maha ei vaivaa enää. Mikä lie ollut.
Ai niin, ja vielä. Äitini oli pari päivää meillä, kävimme lenkillä ja sienessä. Yhdellä reissulla huomasin, että sieniä varten taskuuni varaamani pussi oli patikoidessa pudonnut. Lähetin Turren etsimään. Äiti oli kovin epäilevä homman onnistumisesta, mutta eikös armaani täyttänyt odotukset: paineli huitsin kauas, ja tuli takaisin, kuinkas muuten, pussi mukanaan. Mukavaa.

Ripaskaa...

Eilen illalla töistä tullessa löi heti ovella kaamea sonnanlemu vastaan...vaistomaisesti kissaa syytin mielessäni heti, ja rupesin etsiskelemään saalista. No, sehän löytyi olohuoneen PESDYLTÄ, VALKOISELTA matolta, ja heti nähdessäni läjän, tajusin, että tainnutkaan kissarukka olla syypää. Ei paljon karhun läjälle koossa hävinnyt.......Nöyrästi siivoamaan siis.

Turrella siis maha sekaisin. Eilen päräytteli rippeläjiä pitkin pihaa vielä. Vahingosta viisastuneena otin matot yöksi lattioilta pois, ja hyvä, kun otin. Aamulla oli tuvan lattialla kasa vastassa, ja koira ampaisi välittömästi puskaan, kun ulko-oven avasin. Aamuruoka jätettiin väliin. Aamupäivällä lenkillä vielä yhdet ripaskat väänsi, sen jälkeen ei mitään. Pari tuntia sitten annoin jo vähän evästä, eikä ole ulos tullut.

Syyksi en muuta keksi, kuin torstai-iltana antamani luun. Tiedän, että luut tavallaan kovettaa mahaa, kyllä, mutta Turrella joskus aiemmin vetänyt löysälle. Toinen vaihtoehto on kastelukannusta juotu vesi - kastelukannun pohjalle on saattanut joku kanankakkakikkare jäädä.

Oli mitä oli, toivottavasti on ohi nyt. Kipeä Turre ei ole ollut, mahan löysyyttä lukuunottamatta ihan jees.

Hanna ja Jatsi kävi meillä syömässä :) No, ei ne nyt just sitä varten tulleet, mutta hoitui sekin samalla. Turistiin kuulumisia, ja jotta ei ihan pelastusarmeijalle mennyt, "trimmattiin" elukat samalla. Turrestakin tuli tosi söpö!

Kuvan on luonnollisestikin ottanut jälleen kerran hovikuvaajamme Hanna Paakkunainen, jostain syystä ei näytä kuvaajan nimeä kuvassa, vaikka siihen sen laitoin, ja esikatselussa sen näyttää...

Johan on aikaa vierähtänyt...

....mutta asiassahan tuo on mennyt. Mitään mainittavaa ei olla tehty. Kesän hakuilukin jäi, kun treenikumppanit eivät olleet samaa mieltä siitä, että pidettäis maanantai vakiotreeni-iltana, kuten oli tarkoitus. Kas kun ei meikäläinen voi jokaista iltaa varalta varata vapaaksi...olin toivonut maanantai-illat vapaiksi, ja se olis suht hyvin onnistunutkin, mutta peruin sitten toiveen, kun mitäpä turhia. Eli kertaakaan ei ukkoja olla etitty. Kehno.

Lenkkien lomassa olen itsekseni pienimuotoisesti tottistellut ja esineitä haetuttanut. Ei se hullumpaakaan ole. Kaikki mahdolliset kisaammisajatukset on jäissä, ja toisaalta, on paljon rennompi olo niin. Tehdään tasan, mitä huvittaa.

Nyt ollaan keskenämme kaksi viikkoa, muut on Norjassa. Haasteena on anaaleiden tyhjennys....Turre on taas enempi vetänyt peräpäätään mattoon, joten lienevät täynnä. Kun lopulta muistin nyysiä töistä hanskoja, yritin tänään hommaa suorittaa, tuloksetta. Joko en osaa, tai siellä ei ole mitä tulla. Eli ensimmäinen vaihtoehto lienee faktojen varjossa tosi. Höh. Pitää koittaa joku fiksumpi saada joskus apuriksi.

Kevään ensimmäinen esineruutu

Hanna oli vailla lenkki- ynnä muuta seuraa ja niinpä suunnattiin yksissä tuumin Sipriin. Koirat vetivät yhteislaulua koko ajomatkan, ilmeisen innoissaan olivat. Suurimmat höyryt laskettiin lenkillä heti alkuun, ja kyllä ne taas juoksivatkin kuin vasikat kesälaitumelle päästessään (tai mistäs minä tiedän, ikinä en vasikoita ole nähnyt kesälaitumella tai muuallakaan...paitsi telkkarissa). Lenkin jälkeen koirat autoon ja ruudun tallaukseen. Autolta kuului taas yhteislaulua, luulivat raukat vissiin, että lähdettiin uudelle kierrokselle ilman heitä.

Turre ensin. Vähän mietittiin, miten mahtaa mennä, pitäisikö ensin ottaa helpomman kautta ja näyttää esineet, mutta vietiin kuitenkin valmiiksi ruutuun. Ongelmahan meillä ei ole esineiden etsimisessä, vaan tuomisessa. Siihen mietittiin valmiiksi toimintatapoja. Mutta kuinkas ollakaan. Armas koiruuteni etsi hyvin ja myös TOI. Kaksi esinettä ja kiitos.

Olipa taas mukavaa. Mukava oli nähdä ja muistutella mieleen, miten tuo tykkää työskentelemisestä! Ensi viikolla ukkoja etsimään, JIIHAA!

Tämä nainen marssii rintasyövän puolesta. Lähetä hänet matkaan maailman ympäri, niin että hän pääsee perille. Tee se tukeaksesi kaikkia niitä naisia, jotka ovat sairastuneet tähän vakavaan tautiin. Hän kulkee maailman ympäri – blogistaniassa! Lähetä hänet jatkamaan matkaa - paina copy-nappia nyt! Liitä kirjoitukseen ja julkaise!

Kuulumisia

Tai siis, mitään ei kuulu, mutta kirjoitettakoon sekin tänne. Jotta mahdolliset lukijat tietäisivät, että elossa kyllä ollaan, mutta mitään sen kummempaa ei olla tehty, eikä ole tapahtunut. Päivittäin lenkkeillään, ja tonneittain rapaa ja hiekkaa kannetaan sisään. "Kunnon asioita" ei olla treenattu, se orastava kipinä treenaukseen on jonnekin kadonnut, mutta enpä ole siitä stressiä ottanut, kun eikö tuo taas sieltä joskus löytyne. Ja jos ei löydy, niin ei maailma kaatune siihenkään, kun on noita sikainfluenssoja sun muita isompiakin murheita maailmassa.

Fiksu ja niin filmaattinenkin

Siis koirani mun. Ensin oltiin näin:


Ja sit niinkun näin:




... ja näin:


...ja vielä näin:



...ja ihan lopuksi näin:




ja jostain syystä kaikissa kuvissa ei näy kuvaajan nimeä, vaikka alkuperäisiin sen laitoin, ja niissä se näkyy. Hannan otoksia ovat siis kaikki, ja Hannan luvalla tänne laitettu. Kiitoksia vaan!

Ja taas !

Siis treenattiin ihan oma-aloitteisesti. Onkohan tää vakavaa...

"Liikkeestä seisomaan jääminen" oli päivän sana. Ensin jäi ikäänkuin puoliksi seisomaan, puoliksi istumaan, ilmeellä "oliks se tää vai...?" Muutaman toiston jälkeen lamppu syttyi miespuolisen treenaajan päässä, ja ONNISTUI. Ja kaiken vaikeintahan tässä hommassa on lopettaa ajoissa, eikä odottaa epäonnistumiseen saakka. Olisin ehkä voinut lopettaa aiemminkin, mutta ei sentään tahkottu siihen epäonnistumiseen saakka, vaan saatiin kaunis, onnistunut liike loppuunkin :)

Jos joskus saataisiin liikkeet siihen kuntoon, että uskaltauduttaisiin vaikka mölli-tokoon....vaikkapa 10-vuotispäivän kunniaksi...kas, kun suorituksenhan pitää olla TÄYDELLINEN, ennenkuin sitä voi julkisesti esittää..... ;)

Kotitokoa

kylläpä olenkin nyt aktiivinen ollut...lenkin jälkeen otimme taas kahdelleen tokotuokio omalla pihalla.

Marjo muistutteli keskiviikkona tekemään myös muuta, kuin pelkkää kontaktitreeniä, ja oikeassa onkin. Otin liikkeestä istumista, ja onpas hidas istuminen...sitä joutuu nyt korjaamaan. Liikkeestä maahan meni nätisti.

Mutta seuraaminen. Nyt tein jo pieniä seuraamispätkiä käännösten kera, ja pääasiassa hyvin pysyy kontaktissa. Muutaman kerran yritti luistaa vanhaan tapaan katselemaan muualle: pieni pakote ja käsky, hyvin korjasi ja taas matka jatkui ("ai niin, sinua piti tuijottaa. joojoo...").

Mukavat treenit

Kerrankin pääsin mukaan tottisporukkamme treeneihin, yleensä kun tuppaan olemaan töissä silloin, kun muut ovat vapaalla. Tänään sattui sellainen ihme, että pääsin treeneihin. Totuuden nimessä on tunnustettava, että melkein lintsasin....en millään olis viittinyt lähteä...mutta sainpas lähdettyä. Ja hyvä niin! Hyvä mieli jäi.....

Muutama pointti:

* pysyy kauniisti kontaktissa, liikkeessäkin. kylläpä olen iloinen *huoh*
* kontaktin parantuessa ruvennut hiukka edistämään. takapalkka auttaa siihen. samoin hidastaminen => rytmin vaihdokset.
* muista vaihtelu!


Äsh...ei nyt yhtään irtoa tekstiä, ihan tyhjä pää. Enivei, kuten Marjo totesi: "Hyvinhän teillä on alkanut mennä!"

Kaikenlaista

Nyt alkaa olla sakki terveenä taas, kissoja myöten. Toivottavasti pitkään.

Parisen viikkoa sitten oli Jatsi tosiaan meillä viikonlopun ilona, siitä kuvia laitoinkin (lenkkikuvia). On se metkaa, miten hyvin periaatteessa toisilleen vieraat koirat tulevat toimeen. Tarkoitan "vieraat" sillä, että eivät ole kasvaneet yhdessä, eivätkä ainakaan päivittäin näe/jaa asioita. Silti pystyivät jakamaan ihmiset, sohvan, ruokakupit, jne ilman mitään rähinöitä. Aikas lämmin kyllä tulee, kun kaksi karvakasaa änkeää sohvalla syliin, ajatuksella "MINÄ lähemmäksi"...

Jatsi tuli silloin lauantaiaamupäivällä meille ja lauantain oli totista tyttöä, ulos mennessä hiippaili auton vierelle, että "viekää miut nyt kotiin, jookos...". Ikävöinti meni nopeasti ohi ja loppuajan olikin ihan kuin kuuluisi kalustoon. Lenkkeiltiin yhdessä, minä ja koirat ja Pasi ja koirat. Monenlaista tuli lenkillä vastaan, moottorikelkkailevan herrasmiehen kanssa vaihdettiin kuulumisia, ja kyllä oli hienosti käyttäytyvät koirakansalaiset mulla. Vieläpä tuli jotain pikkupiskejä joista toinen juoksuinen narttu...) vastaan ja ratsastaja hevosineen. Mutta kyllä ei ollut riemulla rajoja, kun Hanna ja pojat maanantaina iltapäivällä ajoivat pihaan! Ei rouva enää edes huomannut minua... ;)

Viime perjantaina kävimme Hannalassa lenkkeilemässä ja vähän tottistelemassa. Siitä kirjoitti Hanna taas niin nasevasti, jotta enpä jaksa ruveta kilpasille, löytyy siis täältä:

http://patchcoatpalmyra.blogspot.com/2009/03/hieman-happihyppelya.html

Oli todella nauruhermoja kutkuttavaa seurata Turren ja Jatsin kisailua lumihangessa...arvatkaa vaan, kumpi voitti, jos toisella on metrin pidemmät jalat!

Eilen lenkkeiltiin taas keskenämme, ja sen perään otin tottista omalla pihalla (hyvä Elina! uskomaton suoritus! ihan oma-alotteisesti!). Kontaktia, kontaktia ja kontaktia. Takapalkka kehiin, koska nyt, kun kontakti aletaan saada kuntoon, alkaa ruoja edistämään. Ja mukavasti meni. Kovin tyytyväinen olin. Turre tarjoaa itse kontaktia, ja päästään hyvin liikkeelle. No niin...tässä onkin nyt se dramaattinen hetki, jolloin pitäisi muistaa olla haukkaamatta liian suurta palaa kerralla. Pitäisi muistaa EDELLEEN edetä pikkuhiljaa, eikä loikata liian pitkiin seuraamiskaavioihin. Muistuttakaa, ystävät hyvät, jos alan hötkyillä :)

The Nuhanenät vol.3

Turre on jo ihan jees, mutta vanhempi kissa on kunnon räkätaudissa. Kyllä tuli riesa tuosta.

Hämähäkki sen sijaan ei voi hyvin. Taitaa olla ihan kuollut. Joku aika sitten vetäytyi koloonsa, nahkaansa luomaan. Ihmeteltiin sitten, kun ei alkanut tulla ulos. Jirin kanssa lauantaina purettiin virityksiä, ja olihan se nahkansa saanut luotua, mutta lie mennyt joku kuitenkin vinoon. Nahanluonti on noilla hyvin herkkää puuhaa ja saattaa hengen päälle käydä. Ja näin kävi.

The Nuhanenät vol.2

Jaapa. Kävinkin eilen litkut suoraan eläinklinikalta, säästin pitkän pennin. Ihan tarpeeksihan nuo maksoi sittenkin. Otin kuitenkin aineet myös kissoille, kuoleepahan korvapunkit, madot sun muut mahdolliset sittiäiset, jos ei muuta. Vielä tivasin klinikalla mahdollisuutta nenäpunkin tarttumiseen kissoihin, kovasti olivat sitä mieltä, että erittäin harvinaista on, tai jopa mahdotonta. Mutta pikkukissa kyllä aivastelee...Illalla hölväsin kaksi ensimmäistä uhria, Kassu fiksuna loisti poissaolollaan. Nyt höntti makaa sohvalla, eikä tiedä mitä kohta tapahtuu....Vaivatonhan tuo aine on laittaa.

Turre on paljon parempi. En sitten loppujen lopuksi tiedä, mikä vaivan nimi oli/on. Ei enää pärski/ryystä, ainakaan nyt tämän aamupäivän kuluessa ei. Enivei, loistetaan kyllä poissaololla kaikista yhteisriennoista tovi. Olipa tämä sitä tai tätä, en ihan heti uusiksi toivo.

The Nuhanenät

Turre sai sit nuhan. Tai no. Onko tää nuhaa vai se saamarin nenäpunkki, josta kaikki vaahtoaa. Mutta toisaalta, ei kyllä olla oltu muiden koirien kanssa tekemisissä juuri lainkaan, niin tuo nenäpunkki-ajatus ihmetyttää. Ja kun se tyyppioire, "reverse sneezing, puuttuu. Mutta mistäpäs tuon tietää...kun tietäskin. Oispa helppoa soittaa eläinlääkärille ja pyytää resepti. Mutta taas...kun olen nettiä surffannut, löytyy sieltä jos jonkinlaista mielipidettä ko ötökästä ja lääkkeistä siihen. Että kannattaako hoitaa ja tepsiikö lääkkeet ylipäätään. Niin, ja kun tietäis, että onko se edes se. Vai ihan vaan nuha.

Ketuttaa.

MUOKS 2.3.09: edelleen niiskuttaa, lisäksi aamulla ryysti sisäänpäin, joten eikun soittamaan eläinlääkäriin. kahdesta paikasta mielipide: selvästi nenäpunkki. pieneläinklinikalta soittavat puhelinreseptin apteekkiin, haen illalla töiden jälkeen ja eikun litkut niskaan. jotta semmosta. onneksi kissoja ei tarvitse hoitaa, varmistin sen. jotain hyvääkin, hoituu madotus samalla, tökötti tappaa kaikki rottaa pienemmät...

Kotitottista

Pitkästä aikaa otettiin vähän tottista omalla pihalla. Ja mikäs oli ottaessa, hyvinhän tuo meni:

1)KONTAKTI. Pääsimmepä jo ihan liikkeellekin, otin muutamia askelia, ja kontakti pysyi. Kun vaan maltan olla kiirehtimättä, niin ehkä saadaan meidän seuraaminen kauniiksi. Kenties.

2)Liikkeestä istumaan ja maahan. Ei oltu otettu tosi pitkään aikaan, mutta edelleen sujuu. Nopeat ja varmat liikkeet.

3)Paikallaolo. No joo, helppo homma, ainakin kun ei häiriöitä ollut. Menin auton taakse piiloon, ja oisin saanut siellä vaikka maailman tappiin olla.

4) Nouto. Lyhyellä etäisyydellä jees, mutta kauempaa saalistaa yhä kapulan. Sitä siis treenattava.

Lenkkikuvia

Päivittelyjä

On niin paljon mukavampi ja helpompi lukea vaan toisten blogeja, että oma tahtoo jäädä kirjoittamatta. Helposti tulee ajateltua, että ei ole mitään kirjoitettavaa, kun ei mitään ihmeitä olla tehty tai ole tapahtunut. Mutta ihan jo muistojen kannalta olisi hyvä jotain raapustaa, mukavahan noita on jälkikäteen lueskella.

No, lauantaina kävimme taas tokoilemassa, porukka oli pieni, mutta eipähän tarvinnut kauaa kentällä jäätyä. Mukana siis me, Hilkka ja Kiri, sekä Riitta ja Moto. Turrelle ihan peruskontaktia häiriöllä (liikettä ympärillä, ääniä). Hyvin menee. Sitten jatkoimme siedättämistä siihen, että kontaktin TÄYTYY pysyä, vaikka minä liikun. Ja ihan kehityskelpoinen yksilöhän tuo mussu on. Joten jatkamme hitaasti kiiruhtaen, hijaa hyvä tullee :)

"Mukavana" osiona otimme eteenmenoa, ja huipennuksena vauhdikas luoksetulo. Hilkka jäi pitämään Turrea pannasta kiinni, ajatuksena että saamme siten lisää vauhtia luoksetuloon(vaikka minä kyllä väitinkin jo siinä vaiheessa, että vauhdin kanssa ei ole ongelmia). Hilkka epäili, että tokko jaksaa pitääkään koiraa kiinni, kun se tempoilee luokseni. Mutta ei. Turre turremaiseen tapaansa istui rauhallisena paikallaan odottamassa käskyä, tempoilematta. Ja käskyn kuultuaan singahti kuin Nato-ohjus luokseni.

Kuvaa hyvin Turrea. Ei se mikään lapanen ole, vaikka sen vaikutelman antaa. Kun on tekemisen aika, silloin löytyy ruutia. Silloin kun ei tehdä töitä, ei hötkyillä ja poukkoilla, säästetään energia tositoimiin :)

Edelleen jaksamme ihmetellä ja siunailla miten meille sattuikin juuri meille täydellinen koira!

The Lenkki

Kun Hannalle ja Jatsille meidän seura näköjään kelpaa edelleen jatkettiin harjoituksia tänäänkin, nyt meilläpäin. Hanna kirjallisena lahjakkuutena ehti jo päivän sanan laatimaan, joten peruslaiskana ihmisenä en ryhdy sitä uudelleen riimittämään. Jos ketä kiinnostaa, käykää lukemassa:

http://patchcoatpalmyra.blogspot.com/2009/02/vuoroin-vieraissa-ja-lenkki.html


Ja seuraavalla kerralla otamma modernia tekniikkaa = gps:n mukaan. Ja eväsreppu, muutama voileipä ja juomista mukaan myös. Aamen.

Vaihteeksi maaseudulla

...käytiin eilen. Mehän asumme käytännössä katsoen aivan keskustassa, tai ainakin melkein, ja päästäkseen maalle täytyy mennä Hannalle :)

Hanna ja Jatsi olivatkin jo pihamaalla odottamassa meitä, ja voi sitä riemulaulua taas! Kumpikin nelijalkainen oli onnesta soikeena. Sen kummemmin viivyttelemättä lähdettiinkin baanalle. Yhtään en tiedä, missä päin milloinkin mentiin, mutta piiiiitkä lenkki tehtiin. Ihmisolioilla alkoi loppumatkassa olla vähintäänkin hiki, nälkä ja vähän väsykin, koiraoliot eivät minkään valtakunnan väsymyksen merkkejä osoittaneet, tietenkään.


Kotipihassa, siis Hannan, otimme vielä pienet tottistuokiot. Meille kontaktitreeniä ja jopa pienen liikkeen kera. Miun mussu!!! (meni siis mukavasti...)

Jotta kun vaan muistan pitää mielessäni, että mitenkä päin sinne puuhun kiivetään, niin ehken perillekin päästään :)

Uusi (tyttö)kaveri...

...löytyi Sipristä. Just 4 kuukautta vanha (nuori) snautserinarttu, söpö, kun mikä. Kohtasimme heidät heti lenkin alkuvaiheessa, ja päädyimme lenkkeilemään yhdessä. Sillä totuushan on, että koirilla on paljon mukavampaa lenkillä, jos mukana on ainakin yksi saman lajin edustaja.

Aluksi pientä pelotti iso, musta, kovaääninen koira, mutta kovasti rohkea pentu oli, eikä lenkin edetessä pelottanut enää yhtään. Turre intoutui jostain syystä haukulla houkuttelemaan leikkiin ja se on tietysti aika hurjan kuuloista, ihan pieni piuskutus kun ei tuon koiran haukku ole.

Sattui samoille tienoille taas hevonen kärryjen edessä, konin ketale ei meistä tykännyt, vaan meinasi tyystin pillastua, meidän piti ihan umpihankeen väistää ja kauas sinne sittenkin. Kummallinen.

...ja kaiken takana on...kontakti!

Tänään päästiin lopulta tottiskentälle treenaamaan, iso porukka meitä lopulta olikin: Hilkka ja Kiri, Jaana ja Juice, Arja ja Ziggy, Riitta ja Moto, Niina ja Mio, Sinikka ja Bobi, ja Marjo. Mulla raukalla oli maha kuralla heti aamusta, me kun ei olla tehty MITÄÄN kunnolla lokakuun jälkeen :)


Ja ei se auta, se on pakko taas palata maan pinnalle ja tyytyä siihen, että oikoa ei voi. Tai voi, ja käy niinkuin meille: koira osaa vaikka mitä, mutta tekee hyvin silloin, kun huvittaa. Jotta päästäisiin lopputulokseen, joka tyydyttää paitsi ohjaajaa, niin ehkä joskus myös tuomaria jossain, täytyy meidän palata alkuun ja yrittää nyt LOPULTAKIN saada kontakti kuntoon. Ja sehän ratkaiseekin sitten jo melko paljon.

Totuuden nimessä, ei se varmaan ihan kauhean kaukana ole (?!). Turre tietää kyllä, mistä on kyse. Mutta minun täytyy nyt edetä hitaasti kiiruhtaen, jotta päästään yhteisymmärrykseen siitä, että kontakti pidetään, kunnes toisin todistetaan. Eikä niin, että napotetaan silmiin tikkana, mutta kun lähdetään liikkeelle, se on lupa aloittaa lössöily.

Ja se palkkaus. Pilkoin lenkkimakkaran mukaan palkaksi, mutta kuinka ollakaan, palkkasin patukalla. Ja kuinka ollakaan, koira tykkäsi :)

Pakkanen paukkuu, vähän turhan kovasti nyt

Se siitä treenauksesta sitten. Elohopea laski reiluun -25 asteeseen, himpun liian kylmä tottikseen. SEN KERRAN kun en olisi lintsannut... :( Toivotaan, että ensi lauantaina on parempi sää, kun vaihdoin työvuoroakin, että päästään kentälle.


Treenien sijasta käytiin omassa rannassa pienellä lenkillä. Koiraa ei edelleenkään näyttänyt kylmävän. Ihme rakki, ei edes tassujaan nostele. Mulla oli niin paljon päällä, etten meinannut saada jalkoja polvesta taipumaan. Tarvo siinä sitten umpihangessa. Ja ei, minulla ei taaskaan ollut lumikenkiä mukana. Silmälasitkin meni ihan umpijäähän, joten näkökin sumeni. Mutta tulipahan käytyä.

Kotona otimme tuvan lattialla muutamaan otteeseen seisomaan jäämistä, ja EHKÄ se alkaa sujua !!!! Vielä jonkun kerran tarjosi istumista välillä, mutta jo vähän sen oloisena, että "se ei tainnut mennä näin...?"

Päivitystä

Eipä ole tullut kirjoiteltua, kun ei olla mitään normaalia lenkkeilyä kummempaa tehty. Urhoollisesti kyllä olemme umpihangessa käyneet rämpimässä, tai no, minä rämmin, hikoilen ja puhisen, koira menee kuin siivillä. Minä hengästyn, koira ei. Minä väsyn, koira ei. Hyvähän sen on, kun on kaksi jalkaa enempi ja muutenkin virtaviivaisempi malliltaan...

Pilkillä ovat mies ja koira käyneet ahkerasti, ja koira on päässyt matikan limojakin nuoleskelemaan...yäk.


Mutta mutta. Lauantaina on tarkoitus ottaa härkää sarvista, ja ruveta taas tokoa tahkoamaan. Kassotaan nyt, kuinka meirän käy. Jos sitten joskus maailmassa uskaltauduttaisiin siihen BH-kokeeseen ja tokokokeisiin...

Talvisia kuvia

Nyt viimeistään on LIIAN kylmä...

elohopea on pysähtynyt -22 asteeseen. Eipä sillä, lähikaupan myyjärouva kertoi heillä Selkiellä näyttänee -28. Mutta eipä myö pelätä. Untuvaa ylle ja uudet rukkaset kännyihin, ja menoksi. Silti minua kylmi. Koiraa ei. Urhoollisesti tunnin lenkki heitettiin.

Eilenkin lenkkeiltiin, vaihteeksi Marin ja Wallun kanssa. Välillä pojat intoutuivat jopa juoksemaankin, mutta väliin piti vähän rähistäkin. Muutaman kerran karjaisin pelin poikki. Lenkin jälkeen juotiin meillä päiväkaffet ja syötiin Marin leipomaa herkkua, suklaakakkua. Pitihän ne hangessa tarpomalla menetetyt kalorit korvata. Wallua kiinnosti kani ihan mahdottomasti, piti sille louskuttaakin. Ei onneksi saanut rusakko sydänkohtausta. Kassu näki parhaaksi murista Wallulle uunin päältä, pienempi katti katosi kun pieru Saharaan,ja tuli esille vasta vieraiden poistuttua.

MInä sitten vihaan talvea...

Talvi on syvältä, koska:

a) on KYLMÄÄÄÄÄÄ.
b) on pimeää.
c) auton ikkunat on aina ankkajäässä, ja menee niin hermot kuin sormetkin niitä puhtaaksi raapiessa.

Mut eipä auta, koira on kuitenkin lenkitettävä, ja kerrankin mulla oli vapaata yhtä aikaa muiden aussieihmisten kanssa, joten suunta kohti Viinijärveä. Mukana olivat Hilkka ja Kiri, Hanna, Juha ja Mai, ja tietty Hanna ja Jatsi. Kiri tuoksui Turren mielestä vielä niin ihanalle, että meinasin jo pakata koiran takaisin autoon ja poistua takavasemmalle, mutta saatiin lenkki tehtyä kunnialla, ilman "vahinkoja".

Käytiin sitten vielä Hannan ja Jatsin kanssa toinen lenkki heti perään.