Ja TAAS pääsin lenkille heti aamulla ja ihan metsään asti! Mistähän nyt tuulee...
Mamman kanssa mentiin nyt kaheltaan Sipriin, olis ollut kyllä kiva, jos ois ollu muitakin (siis koirahenkilöitä) mukana, mutta menihän tuo noinkin. Ei siellä ollut ketään muita koko metsässä, ei edes niitä ajokoiraraukkoja, jotka joutuu pupujen perässä hikuna humppaamaan, eivätkä saa nauttia riekkumisesta, niin kuin me oikeat koirat. Minua ne ei olis kyllä haitanneet, mutta mamma on aina varpaillaan, kun kuuluu niitten viuskutus ja ajokoirien ihmisten pumpum-äänet (mitenkähän ne semmosta ääntä pitää?).
Jossain vaiheessa matkaa mamma otti kepin, eikä antanut sitä mulle, pyöritteli sitä vaan käsissään. Vähän kyllä ihmettelin, että mitä se meinaa, mutta selvishän se lopulta. Se käski mut istumaan, ja meni hiippailemaan metsään, ja jätti sen kepin (olevinaan) vaivihkaa sinne. Sit se tuli takaisin mun luo ja käski etsimään esineen....pitääköhän se mua ihan tyhmänä?? Siis sikahelppo homma - se keppihän haisi ihan mammalle, kun se sitä käsissään oli koko matkan pyöritelly!! Pöljä...maailman helpoin homma semmoinen keppi on löytää...Kummallisia nuo ihmiset. Se näytti hirmu iloselta, kun toin oikean kepin ja en sitten raaskinut kertoa sille, että ihan helppoa se oli, iloitkoon rauhassa.
Sit se vielä komenteli mua sivulle ja seuraamaan ja istumaan ja maahan ja tänne. Kun sillä oli kissan nameja mukana, niin suostuin tekemään nekin temput ja esitin olevani tosi skarppina, ja siitäkin se oli tosi iloinen. Luuli raukka, että tein ne sen mieliksi...vaikka oikeesti ne oli ne Whiskas Kitbitsit........
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti