Esineitä ja karhuja

On se muuten hyvä, että on fiksuja ystäviä!!!

Muutamalla edellisellä lenkillä Siprin maisemissa on sattunut karhunpaskoja polulla vastaan. Kaupunkilaistyttönä olen vaan vihellellyt ja laulellut, tuntien itseni todella tyhmäksi...jos pusikossa rapisteleekin joku marjastaja tai sienestäjä (niitä nimittäin on ihan ruuhkaksi asti nykyisin)...Hanna, tuo luova sielu, muistutti sitten puhelimessa aamulla, että mullahan on HAUKKUVA hakukoira mukana. Jotta voisihan sitä koiraa haukuttaa siellä lenkillä, kun a) se osaa käskystä haukkua ja b) se haukkuu suhteellisen kuuluvalla äänellä...kuuluu varmasti paremmin kaikille lähiseudun karhuille ja muille metsän eläville, kuin minun avuton vislailuni. Niinpä. Tuumasta toimeen. Koira haukkui hienosti ja onnellisena, kun makkaraa noin helpolla sai :) Eikä näkynyt karhuja.


Esineruutua tehtiin tämän päivän saldona. Tein sen mokan (aina pitää jotain tehdä pöhkösti), että jätin Turren autoon, ja menin tekemään ruudun heti aluksi. Koira oli sitten niin into piukkana, kun otin autosta, ettei malttanut käydä tarpeillaan ennen ruutuun menoa. Tajusi tietenkin, että jotain siellä on, kun mamma kävi yksin metsässä rämpimässä. Piippiip! Tahtoo etsimään!

Ensimmäiset esineet menikin sitten kuseskeluksi. Ja ensimmäisen esineen kun haki, tuli paluumatkalla paskahätä. Sitten hävisi se jo löydetty esine....no, hirmuisen häsläyksen kanssa nousi ne kaikki kuitenkin.

Vahingosta viisastuneena (?), ja kun Turrella riittää kantti toistoihin, vein ruutuun toisen kolmen satsin. Kaksi takarajalle ja yksi keskelle puoliväliin. Haki ensiksi molemmat takakulmissa olevat esineet, mutta kolmannen kanssa meni hankalaksi. Onneksi etsintäintoa riitti, eikä ollut kiire, niin kolmaskin nousi lopulta.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että ensin kaikessa rauhassa koira tarpeilleen, sitten vasta ruudun tallaukseen....:)