Suppiksia ja kulmia

Ja taas mentiin metsään. Ahne, kun olen, ajattelin tehdä jo vähän enemmän jäljen tapaista....meni syteen tai saveen.

Selkielle, Ilomantsintien oikealle puolelle, hatelikkoon, auto parkkiin, koira tarpeille ja takaisin autoon ja tallaamaan. Tein alkuun taas kolmion, jonka kärjestä lähti jälki. Ensin suoraan, kulma vasemmalle, pätkä suoraa, ja taas kulma vasemmalle.

Jälki vanhenemaan ja suppilovahveron keruuseen ihan eri suuntaan. Hetken aikaa käveltyäni ihmettelin, missä rekku luuraa; katsahdin taaksepäin, ja siellähän se ketale pinkoi, minkä koivistaan pääsi kohti jälkeä. Sain huutaa ihan peräsuoli pitkällä, ennen kuin luovutti ja tuli takaisin. Intoa oli siis enemmän, kuin laki sallii. Sienimetsän puolelle mennessäkin loikki siihen malliin, että: " Mitä täällä on? Onko ukkoja, etinkö niitä? Vai esineitä? Tehäänhän jotain, jooko?!?!" Loikka sinne, loikka tänne. Nuuhnuuh! Sanonta "into piukkana" ruumiillistui Turressa totisesti.

Kovin kehuttava ei sienisaalis ollut, jotain kuitenkin, ja palailimme autolle. Turrelle muistui heti mieleen, että tuonne se mamma jotain teki, joten laitoin varulta hihnaan kiinni, ettei varaslähtöjä enää tulisi.

Kolmiosta meni taas vasenta rajaa pitkin kärkeen, josta kauniisti jäljelle. Kulmat otti niinikään hyvin. Miun jälkikoira... <3